Juuri kun aloin tottua eiliseen,tuli tämä päivä

Tekisi mieli vain itkeä, mutta en tiedä olenko siihenkin liian väsynyt. Työstressi ja sairastelut vie kaikki voimat. Mies on juhlimassa ja minun pitäisi vielä muka kaiken muun lisäksi jaksaa siivota.. Välillä tuntuu, että olemme kaukosuhteessa, kun näemme niin harvoin, vaikka asumme saman katon alla. En tunne enää oloani edes turvalliseksi kotona. Hänellä on ilmeisesti jokun sinkkuvaihe meneillään, kun hänen pitää saada mennä niin kovin. Tuntuu vain, että hänen ystävänsä ja harrastuksensa menevät aina minun edelleni. Miksi haluaisin jo lapsia, kun tunnen oloni aina niin yksinäiseksi. En aijo tehdä lasta vain omaksi ilokseni ja seurakseni. Lapsi tarvitsee rakastavan perheen, eikä mitään teini-pelleilyä. Siltä tämä välillä tuntuu. Voi olla, että tämä tunteen purkaus on ylilyövä ja säälittävä, mutta pakko saada purettua pahaa oloa edes jotain kautta. En tiedä miksi tuntuu, että teen jotain pahaa kuin itken. Ihan kuin olisin pettänyt mieheni luottamuksen olemalla surullinen, olemalla pettynyt. Ehkä tämä olo helpottaa kun saan nukuttua yön yli.

Sateen jälkeen paistaa aina aurinko.

Oletteko koskaan huomanneet, kuinka joissain liikkeissä/tavarataloissa pukeutumisenne vaikuttaa palvelun laatuun? Annanpa tässä vaikka esimerkin omasta elämästäni. Eräällä ystävälläni oli kesällä syntymäpäivä, joten halusin ostaa hänelle jotain laadukasta, joten käväisin (Lahden) sokoksella katsastamassa valikoimaa. Meikkiosastolla oli jaettu edullinen osasto ja hintavampi osasto eripuolille käytävää. Hintavammalla puolen oli kolme myyjää vapaana jotka juorusivat keskenään. He eivät tehneet elettäkään suuntaani, ennen kuin menin kysymään ehtisikö joku heistä auttaa. Kerroin hakevani ystävälleni jotain erityistä lahjaa, joten eräs neideistä lähti johdattamaan minua edullisemmalle puolen. Sitten hän tokaisi minulle “täällä olis varmaan enemmän jotain sun kukkarolle sopivaa” ja karkasi takaisin juorurinkiinsä. Minähän olin kiukusta punainen kuin paloauto! Etsin ystävälleni lahjan yksin ja lähdin kotiin. Seuraavan kerran kun tulin paikalle jakkupuvussa, he olivat heti niin innolla auttamassa. Ei kiitos! Sen jälkeen kadutti, että en laittanut silloin heille palautetta huonosta palvelusta, olisivat ehkä ottaneet opikseen. Ikinä ei saa olettaa ihmisestä mitään hänen pukeutumisensa perusteella! Olipa sitten farkut, hame tai suorat housut..

Tästä päästäänkin eiliseen päivään. Törmäsin aivan ihanaan myyjään eilen (nykyisen kaupunkini) Sokoksella. Kun pyysin häneltä apua, hän auttoi minua mielellään. Hän ehdotti minulle monia hyviä vaihtoehtoja ja auttoi minua ratkaisemaan ongelmani. Hän antoi vielä muutaman näytteen mukaan, joita voisin kokeilla kotona ja pyysi tulemaan uudelleen, että voisin antaa palautetta kyseisistä tuotteista. Hän oli hymyilevä ja aidosti iloinen auttaessaan ihmisiä. Tuntuu ihan hassulta sanoa tämä, mutta minua ei ole kukaan ikinä palvellut niin ystävällisesti! Ajattelin viedä hänelle kiitokseksi jonkun suklaarasian tai muun lahjan. Pitäähän ihmisten saada kiitosta erittäin hyvästä työstään! :)

.

Sitten lisää asiaa pakkelista. Olen kokeillut kymmeniä ripsivärejä koulunkin puolesta, mutta ei vieläkään ole osunut sopivaa kohdalle. Suuressa osassa on ongelmana värin rapiseminen poskille. Kuulin paljon kehuja kanebon 38 ripsarista, joten päätin sitten senkin koeajaa. Väri levittyi ihanan helposti ripsiin, mutta tulos oli kuitenkin kevyen luonnollinen. Ei taivuttanut, vaan ripset suoristuivat nopeasti värin kuivuttua, ei kuitenkaan varissut lähes ollenkaan. Huonoin ominaisuus oli liian hyvä kestävyys. En meinannut saada sitä irti, vaikka hinkkasin kuumalla vedellä. Ei lähtenyt kävelemään edes yli 40 asteen lämpöisellä vedellä. (tätä asiaa tiedustelin ja syynä voi kuulemma olla tuotevirhe tai oudot ripseni) :D Kaikesta huolimatta antaisin arvosanaksi 8-

Lueskelin “aikuistenasiaa” blogia, kun tuli mieleen erikoinen tilanne joka sattui viime syksynä. Olimme ystäväni kanssa kiertelemässä aikuistenviihdeliikkeitä, kun päädyimme pariskunnille suunnattuun liikkeeseen. Siinä kopeloimme innoissamme kaiken muotoisia leluja kunnes ovesta astui sisään n. 50-vuotias harmaantunut mies. Hän suuntasi meitä kohti reippaasti ja kertoi etsivänsä dildoa vaimolleen lahjaksi. Tiedusteli mistä vaimo voisi mahdollisesti tykätä, joten pyysin häntä ystävällisesti kääntymään myyjän puoleen. Mies vilkaisi myyjää päästä varpaisiin, eikä sanonut sanaakaan. Minä jatkoin lelujen penkomista hymyssä suin. Hetken kuluttua löysinkin mielenkiintoisen vehkeen jonka nappasin käteeni. Tämän nähtyään harmaahapsi hiipi taakseni ja huokaisi korvaani: mä voin ostaa tuon sinulle, jos saan nähdä kun käytät sitä. Teki mieli nauraa päin naamaa, mutta purin huulta ja tyydyin leikkimään, etten kuullut hänen sanojaan. Se ihme kyllä auttoi, sillä mies saapasteli ulos ovesta. Myyjä siihen vain tokaisi, että juuri tuollaisia oksettavia pervopaappoja he eivät halua tänne riesakseen. :D

Tästä pääsemmekin työkaverini ja minun jokapäiväiseen keskustelun aiheeseen. Onko työni minulle se oikea työpaikka? Olemme “vakavassa” työssä, eli kaksimieliset vitsit eivät ole hyväksyttäviä, voisivat jopa aiheuttaa potkut. Se kuitenkin taistelee sitä vastaan, että pitäisi kuulemma olla aina oma itsensä. Aina kun asiakkaat lähtevät ovesta ulos, pääsevät rääväsuut taas valloilleen. Yleisin puheenaihe on tietenkin seksi. Tulee juoruttua ystävien treffien yksityiskohdat, kuka pani ja minne.. ;) Olemme kukin kovia puhumaan ja yleensä juttu on sen mukaista, että jopa miesten korvat punottaa. Me emme yksinkertaisesti sovi tälle alalle. Tykkään asiakaspalvelusta, koska siinä pääsee vaikuttamaan ihmisten päivään positiivisella tavalla, mutta tuntuu, että tämä on joskus hieman liiankin vakava ammatti. Suurin asia, joka saa jaksamaan tässä työssä, on maailman ihanimmat työkaverini. Olipa kuinka huono päivä tahansa, he saavat minut taatusti nauramaan!

Kun puolitoistavuotta sitten lähettelin työhakemuksia, pistin menemään myös yhteen aikuistenlelukauppaan. Harmikseni sain vastauksen pari viikkoa liian myöhään, olin jo ehtinyt ottaa tämän työn vastaan. Sitä sanotaan, että kaikella on tarkoituksensa, mutta miksi ei työstään voisi nauttia täysillä? Kun olin ala-asteella, isäni aina toitotti minulle, että ei työstään tarvitse tykätä, pitää tehdä sitä mistä saa rahaa. Olen eri mieltä. Työ erittäin suuri osa elämää ja haluan nauttia elämästäni!

-Hymyile, sillä se on toiseksi parasta mitä voit huulillasi tehdä-