Juhlaa.
4. Toukokuu, 2008
Vappu se sitten tuli ja meni. Kaverilla oli tuparipippalot ja tuli ahmittua sipsiä ja herkkuja oikein urakalla nintendo wii:n pelaamisen ohella. Loppuillasta tytöt kokoontuivat makuuhuoneeseen pakkeloimaan ja juoruamaan. (voi kutsua myös informaation vaihdoksi) ;) Ennen puoltayötä askeleet veivät kuppilaan, johon ihmeekseni ei tarvinut edes jonotella. Ikäväksemme asustuksemme houkutteli paikalle 40-55-vuotiaita miehiä, vaikka omat äijät istuivatkin samassa pöydässä. Pilkun jälkeen lapsenomaisesti koko meidän porukka (21-30v) veti heliumia ja lauloi kotimatkan tiku & taku- äänillä lastenlauluja.. Taxista ei ollut toivoakaan vielä 4 aikaan aamusta, sillä jonoa oli parisen sataa metriä. Puoli kuuden paikkeilla onnistuimme nappaamaan rautatieasemalta mittarin ja pääsimme vihdoin kotiin nukkumaan. Aamulla oli hieman heikko olo, sillä emme napanneet mitään ruokaa yöllä matkaamme, joten päätimme tilata krapulan kunniaksi rasvaiset pizzat kotiin kuljetettuna. <3 nam nam
Viikonloppu vietettiinkin sitten Sauvossa mökkeilemässä. Vietin tämän kesän ensimmäisen aurinkoisen päivän ulkona yrittäessäni saada väriä valkoisiin kanankoipiini. Aika kuluikin oikein mukavasti grillaillessa ja mölkkyä pelatessa. Perheen koirakin oli enemmän kuin tyytyväinen, kun sai kunnon grillipihvin ja kasan nakkeja.

Leave a Reply